Mikroliikkumisen uudet lakimuutokset kieltävät sähköpotkulautailun alle 15-vuotiailta. Samoin päihtyneenä lautailu muuttuu kielletyksi juhannusviikolla voimaan tulevalla lakimuutoksella.
0,5 promillen rajan ylittäminen sähköpotkulaudalla tarkoittaa jatkossa 200 euron liikennevirhemaksua ja joka tapauksessa poliisi voi keskeyttää päihtyneenä lautailevan matkanteon.
Muutoksessa jatkossa lautojen vuokraustoiminta tulee luvanvaraiseksi kuntien hallinnoimalla alueella ja kunnat voivat antaa omat rajoitteet käytölle lupaehdoissa. Näitä lupaehtoja voivat olla esimerkiksi ajonopeudet, lautojen pysäköinti sekä käyttöajat.
Mikroliikkumisen uudet lakimuutokset
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En tullut, koska käytit päätäsi.
Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m362673Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?
Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.891154Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia
Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.126946Oliko mies vetäytyminen
Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.60930- 66887
Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää
Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos73812Oon tässä pohtinut että se nainen
Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle70785EU:lta tyly ratkaisu Temulle
On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta96768Nainen on ihana
ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?25698Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä
Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi30684